Äpärä vai rakkauslapsi?

Klikkiotsikko. Nykyajan journalismin hävettävä äpärä? Vai sanaleikin ja oivaltavuuden rakkauslapsi?

Klik tuli mieleen, kun luin sunnuntaiaamuna perjantain Talouselämää. Kyllä, tähän pisteeseen elämässäni olen päätynyt. Ja kyllä, Talouselämä on paras suomalainen aikakauslehti. (Tiedän, että päätoimittaja Reijo Ruokasen loputkin paidannapit repeävät tähän kommenttiin.)

Talouselämä on hyvin ja varmasti tehty. Se antaa minulle tarpeellista tietoa. Huvin ja ajanvietteen haen muualta. Kolumnistit voisivatkin olla vielä himpun verran totisempia.

Klik tuli mieleen, kun luin toimittajakoulun kurssikaverini Matti Virtasen juttuja. Kävimme Matin kanssa taannoin hentoista väittelyä sosiaalisessa mediassa klikkiotsikoista. Siitä huolimatta Matti on erinomainen toimittaja.

Matti (tai deski) oli otsikoinut yhteiskuntasopimusneuvotteluihin liittyvän kommenttinsa ”Suma vai Ruma?”

Hieno klikkiotsikko. Oikea otsikkohan olisi ollut jotain sellaista kuin ”Ruotsin työmarkkinamalli ei sovi Suomelle”.

Kumpi otsikko houkutteli lukemaan? Varmasti Suma ja Ruma (Suomen malli ja Ruotsin malli). Hyvä, että houkutteli. Pätevä ja ajankohtainen kommentti.

Hymyilytti, kun muistin ”keskustelumme” Matin kanssa. Siinä Matti totesi, että olen naiivi ihminen. Siitäkin olen naiivina ihmisenä iloinen. Naiivin vastakohta on nimittäin kyyninen besserwisser – toimittajakunnan syöpä.

Olen esimerkiksi päättänyt elää niin, että ajattelen jokaisen ihmisen puhuvan totta. Ajattelen myös jokaisen otiskon olevan totta tai ainakin perusteltu.

Luottamus johtaa jatkuviin pettymyksiin itsensä ja muiden kanssa, mutta helpottaa kummasti elämää, kun automaattisen vastaan väittämisen sijaan voi sydämestään kysyä, ”ihanko oikeasti ajattelet noin” ja ”voisitko hieman avata perusteluitasi”. Paras kommentti on tietenkin ”kiinnostavaa” (tosin silloin oma usko todenpuhumiseen ja –kuulemiseen jo horjuu).

Jatkoin Talouselämän lukemista. Yhdeksän sivua myöhemmin Matti (tai deski) ylsi vielä parempaan.

Valtavirta-kolumnin otsikko oli ”Goooooooooooool!” Otsikko perustelee jutussa itsensä laajalla kaarella jalkapalloilijoiden Lionel Messin ja Luis Suarezin raukkamaisesta/nerokkaasta rankkarikikasta akuuttiin Suomen politiikkaan ja kilpailukykysopimukseen. Ok juttu, mutta ei niin hyvä kuin edellinen kommentti. Rankkaririnnastus ei oikein toimi. Klikkiotsikko lisäsi varmasti lukuarvoa, mutta, mutta...

Nyt päätin jo kirjoittaa tämän klik-kommentin. Mutta ei tässä vielä kaikki (sekin on muuten klik-sanonta).

Sivulla 32 on otsikko ”Verta, kyyneleitä ja hikeä”. Juttu ei kerro vapaaottelusta vaan Britannian mahdollisesta erosta EU:sta, brexitistä. Otsikko viittaa Winston Churchillin kuuluisaan kommenttiin, mitä briteillä oli odotettavissa toisen maailmansodan alkaessa.

Muuten kirjoituksella ja otsikolla ei juurikaan ole yhteyttä. Matti hahmottelee, mitä brexit merkitsisi. Ok juttu tämäkin, mutta kun oli lukenut edellisen viikon The Economistin brexit-jutun (pientä snobbailua – luen siis jopa vieraalla kielellä juttuja…), jäin odottamaan enemmän. Kannatti kuitenkin lukea.

Jatkan Talouselämän lukemista myöhemmin tänään. Tässä vaiheessa kaksi havaintoa.

Yksi.

Otsikon tehtävä on houkutella lukemaan juttu. Varsinkin aikakauslehdessä otsikon, kuvien ja taiton on oltava vetäviä. Sanomalehdessä – niin printissä kuin verkossa - otsikkotason silmäilijällä on enemmän arvoa, joten otsikot voivat olla informatiivisempia. Lehden on palveltava myös nopeaa lukijaa.

Kun Talouselämän otsikot saavat minut, hyvätuloisen, paljon kuluttavan yhteiskunnan tukipylvään – siis kohderyhmäläisen (toki jo vähän liian vanha) - lukemaan Talouselämää pidempään, lehden mainososasto saa erinomaisen myyntipuheen. Hieno juttu. Suosittelen!

Kaksi.

Miksi verkon klikkiotsikoita kohtaan ollaan niin kriittisiä, jos kunnianarvoisassa Talouselämässä hyväksymme puhtaat klikkiotsikot.

Historia on huono. ”Katso kuvat” tai jopa täysin vääristelevät otsikot olivat taannoin liian yleisiä, mutta tilanne on muuttunut. Naputan itse alituisesti siitä, että jutun pitää vastata otsikon huutoon. Kaikki mitä julkaistaan verkossa, on voitava julkaista myös lehdessä. Journalismin hyveet eivät ole kanavakohtaisia.

Silti klikki-otsikoiden ympärille on syntynyt ärsyttävää besserwisser-puritanismia, joka tylsistyttää journalismia. Sanoilla ja otsikoilla leikkivä toimittaja on terve. Journalismissa huumori ymmärretään yleensä aina väärin, mutta ei huumori saisi kokonaan maailmasta hävitä. Fiksua keveyttä tarvitaan kipeästi ”XX uhkaa” –otsikoiden sekaan.

(Luettuani aamulla Aamulehden ja Helsingin Sanomat ei meillä ainakaan huolista, peloista ja hankaluuksista ole pula tänäkään sunnuntaina.)

Jatkan Talouselämän lukemista. Otsikko ”Tehdas pelasti Venäjän puurot” on erinomainen oikea otsikko. ”Venäjällä puurot ja vellit sekaisin” olisi ollut klikkiotsikko.

Itse tein tähän postaukseen klikkiotsikon. Vaati melkoisen aasinsillan. Mikä muuten on aasinsilta?

(Klassisten otsikkosääntöjen mukaan ei saisi käyttää kysymysmerkkiä. Verbikin pitäisi olla - mutta ei on-sana. Tasarivisyys on jo mennyt hyve.)

Kirjoittajan muut artikkelit

Uusimmat artikkelit